Ajattelin kirjoittaa blogimerkinnän, joka liittyy monella tapaa Suomeen, sillä olen kärsinyt melko pahasta koti-ikävästä, niin yritän lievittää sitä osittain myös tällä merkinnällä.
Eli, kuten viimeisessä blogimerkinnässä Johanna kirjoitti, niin olemme täällä saaneet säveltää suomalaisia leivonnaisia. Aluksi henkilökunnalle esittelimme kaneliässät ja sovelletun version karjalanpiirakoista. Tänään teimme sitten lisää "perinteisiä" suomalaisia ruokia, kuten makaroonilaatikon ja korvapuusteja. Joku tekninen laskuvirhe oli jossain kohti tullut, sillä 36 puustin sijaan pellillä oli 13 jättikokoista korvapuustia. Ihan yhtä hyvälle ne silti maistuivat vaikka emme saaneetkaan kardemummaa tai raesokeria käytettäväksemme. Näytti silti maistuvan henkilökunnalle. Hyvä Jonski! Tänään on lisäksi tehty todella paljon lisää kaneliässiä, sillä päätarjoilija rakastui niihin palavasti ja halusi ohjeen itselleen. Hän myös on tarjonnut kaneliässiä asiakkaille kahvin kanssa ja ilmeisesti ovat pitäneet asiakkaatkin. Sieltä oli kuulemma jo yksi reseptipyyntökin tullut :) Kaneliässien ohjettakin olemme joutuneet hieman soveltamaan, koska aikaisemmin meillä ei ole ollut leivinjauhetta, joten sen sijaan on täytynyt käyttää hiivaa, joka aiheutti omia ongelmiaan taikinan koostumukseen, mutta tämäkin selvisi lisäämällä sokeria ja vehnäjauhoja. Mutta tänään kaupasta tarttui n. 6 pussillista leivinjauhetta hintaan 0,39e. Pussit olivat siis samankokoisia kuin suomen kuivahiivapussit, mutta painoa niissä oli enemmän.
Jos totta puhutaan, niin suomalaista ruokaa on ollut todella ikävä. Oltiin Jonskin kanssa tosiaan haaveiltu viimeiset pari viikkoa makaroonilaatikosta ja tänään syötyäni sitten itsetehtyä makaroonilaatikkoa.. se maistui taivaalliselta. Vaikka söin jo muutenkin kahden edestä, niin silti olisin voinut vain syödä ja syödä. Lisäksi Jonski on potenut salmiakkia kohtaan suurta ikävää, mutta ilmeisesti hänelle on jo tulossa salmiakkia sisältävä paketti. Ostettiin sitten tuliaisiksi hirveät kasat suomalaisia karkkeja, mutta meille itsellemme tuli mukaan vain levy fazerin sinistä ja sekin meni ensimmäisen viikon aikana. Tämä muistakaa muut, jotka olette työssäoppimaan lähdössä! Sillä hetkellä kun pakkaat laukkuja ja kiskot esimerkiksi sitä salmiakki-suklaata, kunnes tulee oksennus, voit olla sitä mieltä ettet halua nähdäkään enää koko makeista. Kun olet ollut kolme viikkoa ulkomailla ilman mitään suomalaista, niin voin luvata, että tekisit mitä vain saadaksesi edes sen yhden merkkaripussin.. Täällä on onneksi ollut ruisleipää, mutta monissa muissa maissa sitä ei välttämättä ole, joten sitäkin tulee kaipaamaan jossain vaiheessa. Varsinkin jos on yhtä rakastunut ruisleipään, kuin minä.
Kävimme myös viime viikolla Kölnissä pikavisiitillä. Minulla oli saapumisestamme asti hinku päästä Kölniin, mutta Johanna syttyi Kölnille vasta kuultuaan 2km pitkästä shoppailukadusta. Lähdimme siis keskiviikkona aamupalan jälkeen bussilla hauptbahnhofille ja sieltä sitten lippuja ostamaan. Juuri kun olimme ostamassa lippuja, niin eräs mies tuli taaksemme ja kysyi haluaisimmeko matkustaa hänen kanssaan, sillä pääsisimme niin halvemmalla. Tiesimme, että on jotain ryhmämatkalippuja, mutta emme olleet niistä niin perillä, mutta suostuimme kumminkin vähän epäröiden. Mies maksoi kolmen lipun hinnan 55 euroa ja siirryimme junaan hänen kanssaan. Hän pyysi meiltä kuitenkin yhteensä 12e koko junamatkasta Kölniin. Vähän hämmentyneinä, ennen Kölniin saapumista maksoimme hänelle ja kiitimme avusta. Mielummin yhteensä 12e, kuin yhdeltä henkilöltä 18e. Kölnissä suuntasimme heti asematunnelissa olevaan Burger kingiin syömään ja kassajonossa jokin särähti korvaani. Puhuiko joku suomea? Kyllä, takanamme olevat kaksi poikaa puhuivat Suomea ja kysäisin sitten heiltä, että mistä he ovat ja toinen sanoi olevansa Helsingistä. Emme kuitenkaan jääneet rupattelemaan heidän kanssaan vaan söimme pikaisesti ja suuntasimme sitten shoppailukadulle. Herranen aika, shoppailijan paratiisi. Rahaa paloi sinä päivänä reippaasti yli satasen, mutta sainpahan talvitakin ja fleecepaidan, jotka olinkin suunnitellut hankkivani. Lisäksi löysin kympillä korkkarit. Kiertelimme kadulla noin neljä tuntia, jonka jälkeen suuntasimme asemalle ostamaan lippuja takaisin. Automaatilla ollessamme viereemme tuli vaalea keski-ikäinen nainen joka sanoi meille: "Kuulin, että tekin puhutte suomea." Hämmennyin todella paljon, sillä toinen kerta saman päivän aikana, kun kuulimme suomea puhuttavan. Juttelin hetken naisen kanssa ja hän sanoi asuvansa toisella puolella jokea. (Hetkellinen Turku dejavu) Hän myös kertoi, että oli aikaisemmin asunut Itävallassa ja nyt odotti asemalla ystäviään, jotka tulisivat sieltä käymään hänen luonaan. Minun keskustellessani naisen kanssa, Jonski oli ostanut liput ja suuntasimme kohti laituria ja suunta takaisin Aacheniin.
Ja jotta saisimme Suomen maailmankartalle, olemme alkaneet opettaa suomea myös keittiöhenkilökunnalle. Pääkokki on ruvennut sanomaan suomeksi "Kiitos!" aina tarpeen tullen. Sitten yhdellä tiskarillamme ja Jensillä on yleensä keskenään leikkimielistä sanaharkkaa ja he aina kyselevät meiltä, millä nimellä heidän kuuluisi toista haukkua. Siellä on kuulunut kaikenlaista, muunmuassa "Turpa kiinni, ******penikka, idiootti" sun muita mielenkiintoisia ilmaisuja. Lisäksi olemme opettaneet myös eri ruoka-aineiden nimiä. Parhaiten on henkilökunnalle mieleen jäänyt tomusokeri, hiiva ja ananas. Tottakai myös se vanha "Palvelua kiitos!" on pojilla mielessä. Ja puolustukseksi, emme ole kaikkia pahoja sanoja opettaneet, monet ovat löytyneet suomi-saksa sanakirjasta, joka pyörii keittiössä mukanamme. Helpottaa muuten kommunikointia, kun on näyttää suora käännös jostain sanasta, jos tulee vaikka blackout sanan englanninkielisestä vastineesta, tai toinen osapuoli ei tiedä mitä se tarkoittaa. Siinä on muuten hyvä puoli, kun täällä voi puhua mitä tahansa suomeksi ja kenelläkään ei ole mitään hajua mistään. Odotan vain, kun se karu totuus iskee suomessa, kun ei enää voikaan puhua kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Muunmuassa kivannäköisen ihmisen kävellessä ohi, ei voikaan ruveta analysoimaan tämän kehittyneitä jalkapalloilijan pakaralihaksia, jotka hohkaavat kireiden housujen läpi. Noniin, liikaa informaatiota.
Mitäköhän muuta.. Ei nyt taida tulla muuta mieleen. Eiköhän tässä taas hetken jaksa keräillä muistoja. Ainiin ja hei, lukijat! Ehdottakaa, mitä voimme tehdä seuraavana suomalaisena leivonnaisena tai ruokana? Pliis.. <3 Oltaisiin tosi onnellisia, jos saatais lisäideoita, millä näyttää suomen ruokakulttuuria täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti